maanantai 24. marraskuuta 2014

Turkkilainen linssikeitto



Olen joskus julkaissut linssikeiton ohjeen jo Naapurina Provencessa blogin puolella, mutta koska soppa on mielestäni yksi parhaista kasviskeitoista, niin lisätään se myös tänne. Linssikeitto on täynnä vitamiineja ja proteiineja, joten hyvän makunsa lisäksi se on tosi terveellistä. 
Turkissa linssikeittoa syödään usein aamiaisella, mutta se sopii hyvin esim. alkukeitoksi tai lounaalla ihan pääruoaksikin. Soppa on helppo valmistaa ja tästä ohjeesta tulee nelihenkiselle perheelle vielä santsilautasetkin.

P.S. Linssikeitto on muuten parasta flunssalääkettä. Lämmintä, vitamiinipitoista ja helposti syötävää.


Turkkilainen linssikeitto - Mercimek corbasi 

1,5 l vettä
3 kasvisliemikuutiota (esim. Välimeren kasvikset on hyvä)
1 iso peruna
1 iso sipuli
1 iso porkkana
3 dl punaisia linssejä
2 rkl oliiviöljyä
1,5 rkl tomaattipyreetä
2 tl kuivattua minttua (tai 0,5 dl tuoretta minttua hienonnettuna)

Tarjoiluun yksi sitruuna lohkoina.


Laita kasvisliemi kiehumaan.

Huutele punaiset linssit juoksevan, kylmän veden alla siivilässä huolellisesti.

Kuori ja pilko vihannekset, voit jättää ne reiluiksi kuutioiksi.

Lisää kiehuvaan kasvisliemeen hyvin huuhdotut linssit ja pilkotut vihannekset ja keitä n. puoli tuntia.

Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy ja lisää siihen tomaattipyree sekä minttu. Anna kiehahtaa ja sekoittele tasaiseksi, varo ettei sose pala. Lisää öljyinen sose soppaan ja anna kiehahtaa hetki.

Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Mausta mustapippurilla.

Ja lopuksi sitruuna. Linssikeitto on parhaimmillaan, kun puristat lautselle keiton päälle muutaman tipan sitruunamehua. Sopan seuraksi tietysti vielä myös tuoretta leipää.

torstai 20. marraskuuta 2014

Intialaiset lihapyörykät



Vaikka huomaan, että olen viime aikoina tehnyt kaikkea muuta kuin ranskalaista ruokaa, on yksi intialaisvaikutteinen resepti kuitenkin pakko vielä jakaa. Meillä kaikki tykkäävät kovasti intialaisesta ruoasta ja nämä lihapullat kastikkeineen olivat vaan ihan huippu.

Kiitos reseptistä pitää antaa Anna-lehden Taina Salovaaralle, jonka ruokajutusta löysin tämän loistavan ohjeen. Erityisesti kastike vei kielen mennessään, mutta myös lihapullat olivat maukkaita.

Koska en taaskaan löytänyt ranskalaisesta ruokakaupasta kaikkia tarvittavia aineita, vedin mutkia suoraksi. Alkuperäisen reseptin mukaan ruoka on varmasti vieläkin parempaa. Ohje on kahdeksalle hengelle, mutta meillä siitä ei olisi tainnut riittää ihan niin monelle...


Kofta korma -lihapyörykät

400 g lampaanjauhelihaa
400 g naudanjauhelihaa
2 hienonnettua sipulia
3 hienonnettua valkosipulinkynttä
1,5 tl kurkumaa
1,5 tl jeeraa
1 tl paprikajauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
2 tl jauhettua korianteria
rouhittua mustapippuria
2 rkl kasvisöljyä
0,5 dl korppujauhoja
1 dl vettä
2 tl suolaa

Kastike:

2 rkl voita
1 rkl kasvisöljyä
1 tl jeeraa
1/4 tl kanelia
1 tl chilihiutaleita
1 tl kurkumaa
3 kokonaista kardemummaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 tlk 400 g tomaattimurskaa kuorituista tomaateista
1 dl vettä
ripaus sokeria
1 lihafondikuutio
2 dl kookosmaitoa
1 dl kermaa
suolaa, mustapippuria

Tarjoiluun
silputtua tuoretta korianteria


Sekoita korppujauhot veteen ja jätä turpoamaan.

Silppua sipulit ihan pieniksi. Kuumenna öljy wokkipannussa ja kiehauta mausteet ihan hetken ajan. Lisää sipulit ja anna niiden pehmitä muutama minuutti, sekoita välillä. Ota pois levyltä jäähtymään.

Sekoita kaikki lihapulla-ainekset hyvin keskenään ja tee taikinasta reilun kokoisia pyöryköitä. (Jätin kananmunan pois ja lihapullista tuli tosi pehmeitä.)
Jätä lihapyörykät maustumaan ja tee sillä välin kastike.

Kuumenna voi-öljyseos wokissa. Lisää jälleen kuivat mausteet ja anna kiehahtaa hetki. Kokonaiset kardemummat myös sellaisenaan. Lisää tomaattipyree ja sekoita tasaiseksi.

Lisää tomaattimurska, vesi ja lihafondikuutio. Anna kastikkeen saostua pienellä lämmöllä n. 15 min.

Lisää loppuvaiheessa kookosmaito ja kerma, anna hautua jonkun aikaa.

Kun kastike tekeytyy, ruskista sillä aikaa lihapyörykät nopeasti öljyssä ja lisää ne kypsymään loppuun kastikkeen kanssa.

Silppua lopuksi kastikkeen päälle runsaasti tuoretta korianteria.

Lisäkkeeksi sopii mainiosti riisi.

 Alkuperäinen resepti: Anna lehden numero 45/2014

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Mausteinen lounasmunakas



Kun salaatit ja sämpylät alkavat kyllästyttää, helppo ja nopea lounas syntyy munakkaasta. Tavallinen tylsä munakas saa runsaasti makua intialaisista mausteista ja korianterista. Pientä potkua saat lisäämällä cayennepippuria tai tuoretta chiliä.

Terveellisemmän vaihtoehdon saat, jos korvaat kolme kananmunaa neljällä valkuaisella ja yhdellä keltuaisella. Ja jos korianteri ei ole mieleen, sen tilalle sopii erinomaisesti tuore lehtipersilja.


Mausteinen korianterimunakas

3-4 kananmunaa
1 rkl vettä
ripaus sormisuolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl silputtua tuoretta korianteria (tai persiljaa)

puolikas sipuli
1 tomaatti
1 rkl oliiviöljyä tai kasvisöljyä
1/4 tl juustokuminaa (jeeraa)
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl jauhettua inkivääriä
ripaus cayennepippuria tai pieni pala tuoretta chiliä hienonnettuna

Riko kananmunat astiaan, lisää vesi ja vispaa munat rikki. Lisää suola, mustapippuri ja korianteri, sekoita hyvin.

Hienonna sipuli ja leikkaa tomaatti lohkoiksi. Poista tomaatista siemenet. Pilko lohkot pieniksi paloiksi.
Kuumenna öljy pannulla ja lisää siihen mausteet. Anna niiden kiehahtaa, mutta varo ettei pala. Lisää tomaatit ja sipuli ja freesaa niitä pari kolme minuuttia, jotta ne pehmenevät.

Kaada tomaattien ja sipulien päälle kananmunasekoitus ja työnnä aluksi reunoilta munaseosta keskelle. Pienennä lämpö kolmoseen ja laita pannulle kansi. Anna munakkaan hyytyä kannen alla 3-4 minuuttia, mutta varo ettei se pala pohjaan.

Nauti munakas sellaisenaan tai tuoreen maalaispatongin kera.

torstai 13. marraskuuta 2014

Kukkakaali-parsakaalikeitto



Marraskuuhun sopii loistavasti lämmin kasviskeitto. En nyt osaa sanoa tämän reseptin keveydestä, mutta hyvää se ainakin oli. Keveyttä voi tietysti säädellä rasvan määrällä ja laadulla :). Koska pakastimessani oli sopivasti ankanrasvaa, kuullotin sipulit tällä kertaa siinä. Yhtä hyvin voit käyttää voita tai vaikkapa oliiviöljyä. 

Kukkakaali-parsakaalikeitto

1 parsakaali n. 400 g
1 kukkakaali n. 400 g
1 pieni purjo tai puolikas isosta
2 valkosipulinkynttä
reilu lusikallinen ankanrasvaa 
1 l vettä
1 Välimeren kasvikset liemikuutio
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
2 dl kermaa

murskattuja saksanpähkinöitä  
silputtua persiljaa

Kuullota kuumennetussa ankanrasvassa silputtu valkosipuli ja pilkottu purjo.

Lisää vesi ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää kasvisliemikuutio.

Lisää pilkottu kukkakaali sekä pilkottu parsakaali ja keitä n. 15 min. kunnes vihannekset ovat kypsiä. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.

Lisää suola, mustapippuri ja kerma. Kiehauta.

Tarjoile keitto murskattujen pähkinöiden ja persiljan kanssa. Lisänä maistuu paahdettu ruisleipä tai tuore patonki.


Alkuperäinen resepti K-ruoka.

torstai 6. marraskuuta 2014

Hurmurin kanapasta - niin helppoa ja hyvää!




Olen jo jonkun vuoden tehnyt tätä hurmaavaa Hurmurin pastaa ja voinpa melkein vakuuttaa, että jos kokeilet sitä kerran kokeilet toisenkin kerran. Tämä pasta sopii oivasti myös urheilijan ruokavalioon, sillä tuore parsakaali sisältää proteiineja sekä runsaasti c-vitamiinia.

Vaikka et niin kovasti parsakaalista tykkäisikään, tässä pastassa se maistuu tosi hyvältä, sillä parsakaali saa makua pastakastikkeesta. Kun jätät parsakaalit sopivan rapsakoiksi, ei tule enää mieleenkään vaihtaa parsakaalia johonkin muuhun vihannekseen.

Hurmurin kanapasta on kyllä kirjaimellisesti nimensä mukainen, sillä se on hurmannut jo aika monta ihmistä ainakin meidän ruokapöydän ääressä.

Hurmurin kanapasta

400 g pennepastaa
400 broilerin rintafilettä (tai valmiita suikaleita au naturel)
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
1 tl currya
0,5 tl cayennepippuria
1 tl kurkumaa
2 rkl kasvisöljyä
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl hunajaa
3 rkl soijakastiketta
1 parsakaali
2 dl kermaa

ripaus suolaa, mustapippuria

Keitä pasta ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä.

Paloittele parsakaalit suupaloiksi. Suikaloi broilerin rintafileet. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Mittaa kuivat mausteet pieneen astiaan.

Kuumenna öljy kasarissa ja kiehauta siinä kaikki kuivat mausteet, mutta varo palamista. Sekoita ja lisää broilerin suikaleet, anna hautua hetki ja lisää valkosipulit. Hauduta vielä vähän, jotta valkosipuli pehmenee.

Lisää tomaattipyree, hunaja ja soijakastike, anna hautua vielä jonkun aikaa, jotta kana on varmasti kypsää. 

Lisää viimeiseksi kerma, tarvittaessa lisää suolaa ja rouhittua mustapippuria. Lisää vielä parsakaalit ja sekoita ne hyvin kastikkeen sekaan. Hauduta kastiketta kannen alla muutama minuutti, jotta parsakaalit pehmenevät, mutta jäävät al denteksi.

Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja tarjoa heti.


Googlaamalla huomasin, että ohje on alunperin lähtöisin Savon Sanomien 2010 ruokapalstalta. Pikkuisen olen saattanut jotain maustemäärää muuttaa, mutta periaatteessa resepti on sama. Vettä en ole lisäillyt.