keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Jämäruokaa







Huono äiti ei ehtinyt käydä kaupassa, monsieur oli reissun päällä, jääkaappi tyhjänä ja lapsilla nälkä. Jaahas. Keittiöstä löytyi kasa vihanneksia, jämäpurkki kreikkalaista jogurttia, yrttejä ja säilyke paprikaöljyssä maustettuja sardiineja.

Ratatouille on perinteinen provencelainen kasvishöystö, jota haudutetaan liedellä ja jonka maku vain paranee seuraavana päivänä. Sen voi syödä lämpimänä lisukkeena mutta myös kylmänä. Tässä arkiversiossani jätin kiireessä tomaatit kalttaamatta, mutta hyvää oli siitä huolimatta. Ja vaikka ranskalaiset eivät sitä ehkä usko, valkosipulijogurtti oli mainio ratatouillen kaveri.

Lisäksi paahdoin edellispäiväistä leipää ja laitoin päälle paprikaöljyssä maustettua sardiinia. Maistui myös lapsille, kun poistin kalasta selkäruodon.

Oletteko muuten nähneet ratatouillesta tehtyä lasten elokuvaa Rottatouille? Meidän koko perheen ikisuosikki :).

Ratatouillen pikaversio

1 kesäkurpitsa
2 munakoisoa
1 paprika
5 tomaattia
2 punasipulia
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 dl hyvää tomaattimurskaa ilman kuoria
tuoretta rosmariinia
2 laakerinlehteä
tuoretta timjamia
(vaihtoehtoisesti 2 tl Provencen yrttimaustetta)
1/2 tl sokeria
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä 

Leikkaa munakoisot viipaleiksi ja viipaleet vielä puoliksi. Suolaa kevyesti ja jätä lautaselle hikoilemaan. Viipaloi samoin myös kesäkurpitsa, leikkaa tomaatit ja sipulit isoiksi lohkoiksi sekä paprika reiluiksi suikaleiksi.

Kuullota kesäkurpitsaviipaleet öljyssä ja laita ne lautaselle talouspaperin päälle valumaan.
Kuivaa munakoisoviipaleet, kuullota niitä öljyssä ja laita myös ne sivuun valumaan.

Kuullota sipuleita, tomaattia ja paprikaa, mutta älä anna ruskistua. Lisää mukaan kesäkurpitsat sekä munakoisot, tomaattimurska, yrtit, suola ja sokeri.

Hauduta kasviksia n. puoli tuntia pienellä lämmöllä ja sekoita välillä. Jos nestettä ei ole tarpeeksi, lisää 1/2 dl vettä. Lisää lopuksi rouhittua mustapippuria ja tarvittaessa suolaa.

Valkosipulijogurtti

2 dl kreikkalaista jogurttia
1/2 valkosipulin kynsi hienonnettuna
muutama mintun lehti hienonnettuna
1/2 tl suolaa
pieni loraus oliiviöljyä 
1 tl punaviinietikkaa
ripaus mustapippuria myllystä

Sekoita kaikki aineet keskenään ja laita jääkaappiin odottamaan.
Valkosipulijogurtti on parasta kylmänä lisäkkeena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti